Koulu, opiskelu ja urheilu

Kävimme Rikun kanssa tapaamassa lukion rehtoria/opinto-ohjaajaa. Hahmottelimme suunnitelmaa lukiota varten, joka Rikulla siis ensi syksynä alkaa. Rikun täytyykin hiihtoloman eli ensi viikon aikana tehdä päätös siitä, millaisessa tahdissa aikoo lukion suorittaa. Itse hän on jo pitkään ollut sitä mieltä, että vähintään neljä vuotta aikoo siihen käyttää.


Meidän lukiomme, Taivalkosken lukio, on pieni lukio, mutta siellä on mahdollista suorittaa opintoja hyvin joustavasti. Lukiossa on n.60 oppilasta ja opettajia 15, joista osa opettaa myös yläkoulussa ja ovatkin Rikulle ennestään tuttuja. Paikkakunnan lukiossa on esimerkiksi urheilijoilla mahdollista suunnitella opiskelua siten, että täysipainoinen treenaaminen ja kilpaileminen on mahdollista. Rikun on siis mahdollista suorittaa soveltavia kursseja kumparelaskussa. Se, että tämä ylipäätään on mahdollista, vaatii tietenkin sen, että urheilijalla on valmentaja ja treeniohjelma. Harjoittelusta, kisoista ja leireistä kerätään tunteja, joilla todennetaan ko. kurssin suorittaminen. Rikun on mahdollista suorittaa kaikki soveltavat kurssit oman lajin parissa. Se tosin jää vielä tässä vaiheessa nähtäväksi, kuinka paljon niitä sitten suorittaa.

2005 Pyhällä 

Miten sitten yleensä urheilu ja koulunkäynti sopivat yhteen? Mitä se vaatii oppilaalta, opettajilta ja vanhemmilta? Meidän perheessä on tehty päätös siitä, että koulun pitää sujua, jotta pääsee osallistumaan kilpailuihin ja leireille. Koulutehtävät on tehtävä, kokeisiin valmistauduttava ja uudet asiat opeteltava tavalla tai toisella. Me vanhemmat olemme koko tämän matkan olleet tukena ja apuna oppimisessa. Emme kuitenkaan ole asettaneet mitään numerisia tavoitteita, mutta parhaansa on pitänyt tehdä niissä raameissa, mikä kulloinkin on ollut mahdollista. Riku on joutunut opiskelemaan monia asioita itsenäisesti. Tuntien oman lapseni en usko, että ilman tätä harrastusta Riku olisi sen enempää käyttänyt aikaa koulutehtäviin kuin nytkään. Ja hyvin on mennyt. Ei kai muuten lukiota suunnittelisi.


Kumparelasku on sen verrran tapaturma-altis, että on enemmän kuin järkevää opiskella ja varmistaa tulevaisuus myös siltä varalta, että lajin joutuu loukkaantumisen vuoksi jättämään kokonaan. Muistan erään kerran, kun ajeltiin Rikun kanssa Kuusamoon ja Riku oli muistaakseni 3-luokkalainen. Riku sanoi minulle, että hän on aivan varma siitä, että hän haluaa tulla kumparelaskijaksi. Jo siinä vaiheessa otin puheeksi myös sen, että laji on kuluttava kropalle ja muutoinkin, esimerkiksi kaatuessa, voi tulla pitkiäkin jaksoja taukoa harjoitteluun. Lisäksi voi loukkaantua sen verran pahasti, ettei kilpailemista voi enää jatkaa. Tämän vuoksi on siis hyvä olla planB. Pojalla oli siihenkin jo vastaus valmiina eli hänestä tulee sitten valmentaja tai jos ei valmentaja niin ainakin joku urheilu-ukko, esimerkiksi liikunnanohjaaja, kuten isi :)


Meidän kohdallamme koulu on ollut hyvin mukana tukemassa Rikun harrastamista. Meiltä ei ole evätty yhtään loma-anomusta, olemmehan me luvanneet hoitaa kuitenkin läksyt ja opetuksen sinä aikana, kun Riku on poissa. Alakoulussa opettaja katsoi valmiiksi tärkeimmät tehtävät, jotka tulisi tehdä. Lisäksi hän oli aina valmis auttamaan ja opettamaan, jos jokin asia oli jostain syystä jäänyt oppimatta. Ja olihan tuossa vaiheessa vielä niinkin, että lapsen mielestä se opettaja kuitenkin tiesi kaikesta enemmän kuin omat vanhemmat. Kun ope jotain sanoi, niin se oli totuus. Ja hyvä niin :)


Yläkoulussa on suhtauduttu myös hyvin harrastukseen ja siitä aiheutuviin poissaoloihin. Toki onhan se totta, että joissain aineissa itsenäinen opiskelu on vaativampaa kuin toisissa. Ja todennäköisesti jokun asian Riku olisi voinut oppia paljon helpommin oppitunneilla ollessaan. Rikun luokanvalvoja on kannustanut tätä harrastamista ja on huolehtinut Rikun asioista omalta osaltaan. Oman työni kautta tunnen kaikki Rikun opettajat, toiset heistä vähän paremmin. Olen kiitollinen siitä avusta, mitä olemme koulusta saaneet, että Lapsi on päässyt elämään yhtä unelmaansa jo näinkin nuorena.


Yhteishakun on alkanut ja pian päättyy Rikullakin oppivelvollisuus, vain muutaman kuukauden kuluttua. Täytyy tunnustaa, että olen enemmän kuin mielissäni siitä, että Riku valitsi kuitenkin oman paikkakunnan lukion, eikä lähtenyt minnekään muualle. Riku voi asua kotona ”täysihoidossa” eivätkä harjoittelupuitteet voisi olla paljonkaan paremmat.

-Minna-

2008 Ylläksellä, critical gräbi

The Ultimate Run

Aika tuntuu rientävän kovaa vauhtia. Taas yksi viikko takana, päivät pitenee ja kohta on kovin kisakausi käsilllä. Viikon aikana mulla, perheen isällä, pyöri mielessä yksi asia josta haluaisin kirjoittaa. Tänään sunnuntaina, nappasin läppärin syliin ja päätin kirjoitella asiasta joka on päässä pyörinyt. Se on  mitä otsikkokin kertoo eli täydellinen lasku. Laveammin suomennettuna täydellinen suoritus. Otsikko on kirjasta jonka joskus nuorena poikana, oman kilpaurheilu-uran aikana, luin tarkkaan läpi. Laji, kanoottipujottelu, jonka harjoittelusta kirja kertoo on aivan eri mitä Riku harrastaa, mutta otsikko sopii tähän kirjoitukseen ja Rikun lajiin, kumparelaskuun, erinomaisesti.

Urheilija treenaa tähtäimenään onnistuminen kilpailuissa. Kilpailu voi olla koulujen välinen, kansallinen tai vaikka olympialaiset. Riippuen tasosta millä urheilija on. Se mitä urheilija kilpailuissa hakee on tai ainakin pitäisi olla, täydellinen suoritus. Yksi asia mikä erottaa todella motivoituneen ja päämäärätietoisen urheilijan motivoituneesta urheilijasta on itsekriittisyys. Minkälaisiin suorituksiin ollaan tyytyväisiä, niin kilpailuissa kuin harjoituksissakin. Toinen voi olla tyytyväinen suoritukseen joka on lähellä omaa maksimitasoa, toinen on tyytyväinen vasta kun onnistuu omalla maksimaalisessa tasollaan. Kukin tyylillään, mutta nähdäkseni todelliseksi huippu-urheiljaksi ei kehity, jos vaatimustaso omaa tekemistä kohtaan ei ole riittävän korkealla, niin jokapäiväisessä treenaamisessa kuin kilpailuissakin. On tarpeen kokea tyytyväisyyttä onnistuneiden suoritusten jälkeen, mutta aina on hyvä kysyä, olisinko voinut tehdä jotain paremmin?

Suorituskriittinen tie on raskas. Tilanteita joissa omaan suorittamiseen ei ole tyytyväinen tulee eteen, jos ei nyt päivittäin, niin ainakin lähes päivittäin. Varsinkin lajeissa joissa vaaditaan korkeaa teknistä osaamista, kuten kumparelaskussa. Itseltään paljon vaativa löytää tekemisestään usein pieniäkin yksityiskohtia jotka olisi voinut tehdä paremmin. Toisinaan ulospäin suorittaminen voi näyttää erinomaiselta, mutta urheilijan oma tuntemus voi olla jotain muuta. Siihen voi vaikuttaa esimerkiksi olosuhde, joka ei ole urheilijan mieleen tai fyysinen olotila joka ei ole optimaalinen suorituksen tekemiseen. Suoritus voi urheilijasta tuntua väkinäiseltä vaikka se välttämättä ulospäin näykkään. Silloin kun kaikki osuu kohdalleen niin sen urheilija kyllä tuntee kehossaan ja mielessään.

Mitä itsekriittisyyteen tulee, niin näen Rikussa paljon itseäni. Omalla urheilu-urallani tuli eteen todella usein tilanteita joissa olin pettynyt tai todella pettynyt omaan tekemiseeni. Ärräpäitä lenteli ja toisinaan lenteli varusteitakin. Samoja reaktioita näkyy pojassakin. Omena ei siis ole kauaksi pudonnut. Tie täydellisen suorituksen tavoitteluun on pitkä ja kivinen, raskas. Henkistä kanttia kysytään usein, kykyä nollata pettymys ja kykyä koota ajatukset seuraavan suorituksen hetkellä. Aina se ei onnistu ja seurauksena on uusi pettymys. Kokemuksen kartuttua urheilija löytää henkilökohtaisen tavan tai ainakin pitäisi löytää, jolla hän pääsee nopeasti yli epäonnistumisen tunteesta ja pystyy taas keskittymään uuteen suoritukseen. Negaation kierre pitää saada katkaistua nopeasti. Usein vaaditaan ulkopuolisen apua, varsinkin vielä urheilu-uran alkuvaiheessa, jotta tilanne saadaan nollattua ja negatiivisistä ajatuksista päästään yli. Meillä se ulkopuolisen "auttajan" rooli on usein minulla. Se nyt on varsin luonnollista kun minä siellä rinteen juurella lähes aina olen. Olen pystynyt hyödyntämään omaa kokemustani urheilun saralla ja sitä kautta toimimaan eräänlaisena psykologina niin harjoitus-, kuin kisatilanteissakin. Välillä on läikkynyt laitojen yli puolin ja toisin, mutta pääsääntöisesti homma on toiminut. Viimeisimmät yhteenotot oli eilen kun pyörähdimme pikkusiskon toiveesta Pyhällä ja lapset osallistuivat Tazza kids -kisoihin. Suorituspaikat eivät olleet Rikun mieleen (tehty vähän pienempiä kilpailijoita silmällä pitäen) ja treeneissä pojalla oli hermot kireälllä kun koki että ei voi näyttää parasta osaamistaan. No siinähän meinasi mennä isänkin hermot tai myönnettäköön, vähän menivätkin. Mutta yksi ihailtava ja urheilijalle tärkeä piirre pojassa on. Vaikka kisaa edeltävissä treeneissä homma ei urheilijan mielestä toimisikaan, niin itse kisassa selkeitä epäonnistumisia tulee vastaan harvoin. Aina ei voi saada täydellistä suoritusta, itse asiassa siihen pääsee koko urheilu-uran aikana harvoin jos koskaan, mutta jos kilpailuissa pääsee lähes aina mahdollisimman lähelle sitä, ollaan tilanteessa joka on kilpaurheilun ideologian ytimessä. Citius, altius, fortius.

Tazza kids Pyhä, crossiradalla

The Ultimate Run. Olympilaisten kumparelaskussa nähtiin sellainen tai ainakin hyvin lähellä sellaista ollut suoritus. Rikun suosikki ja idoli numero yksi, Kanadan Alexander Bilodeau, veti varsin jäätävän suorituksen ja nappasi sillä olympia-kultaa. Tänään treeneissä, vaikka aamulla kaveri oli selvästi hyvin väsynyt edellispäivän pitkästä päivästä Pyhällä, Riku oli varsin lähellä omaa ulitimate runiaan treenien viimeisessä laskussa. Vielä sillä ei oteta kultaa olympialaisissa, mutta urheilijan tavoitteet ovat korkealla ja töitä tehdään sen eteen että oma The Ultimate Run joskus tulevaisuudessa, ehkä vuonna 2022, riittää korkealle. Mihin asti se sitten ikinä riittääkään on tässä vaiheessa uraa vielä arvoitus. Niin moni asia siihen vaikuttaa. Osaan voi itse vaikuttaa, osaan ei. Mutta ne asiat mihin itse voi vaikuttaa pitää tehdä mahdollisimman hyvin ja pitkäjänteisesti. Jos minulta olisi kolme vuotta sitten kysytty mille tasolle Riku voi nousta, olisi vastaus ollut eri kuin tänä päivänä. Niin paljon on Riku urheilijana mennyt eteenpäin kaikilla osa-alueilla, mutta ennenkaikkea tavoitteellisuus ja ymmärrys siitä mitä urheilijana oleminen vaatii on aivan eri tasolla kuin kolme vuotta sitten. Tällä hetkellä voidaan jo käyttää titteliä urheilija, niinkuin näissä blogi-teksteissä ollaan käytettykin. Se on minun mielestäni arvonimi, jonka saamiseksi pitää tehdä töitä. Tekeminen kaikilla tasoilla alkaa Rikulla olla sellaista, että arvonimi on tienattu.

-petri

Kotikisat takana

Sitten viime päivityksen on lunta ehditty pöllyttämään monta tuntia. Norjan SC-reissun jälkeen laskua on hiottu huippukunnossa olevassa kotimäessä. Ja työ on tuottanut tulosta. Lasku on todella varmalla pohjalla ja tekniikkakin on hioutunut entistä paremmaksi. Skill Teamin kolmepäiväisen leirin aikana keskityttiin kokonaisiin suorituksiin ja niitä kuudessa treenissä tulikin todella paljon. Parissa treenissä kellotettiin laskuja ajanottolaitteilla ja niistä saatiinkin leiriläisille lisämotivaatiota kokeilemaan omia rajojaan. Riku nakutti tasaisesti hyviä ja nopeita laskuja, häviten nopeudessa niukasti Skill Teamin koutsi Kallakselle ja Pro-sarjassa laskevalle Henry Haatajalle. Paketti pysyi hyvin kasassa vauhdikkaimissakin laskuissa. Eli hyvillä mielin päästiin kohti kotikisoja.

AFST Taivalvaara, yläkummut

AFST Taivalvaara, back flip ylänokasta

Kansallisen freestylehiihdon pääkiertueen, Audi Freestyle Ski Tourin, kumparekisat laskettiin eilen ja tänään kotimäessä, Taivalvaaralla. Kisat olivat ensimmäiset laatuaan näissä maisemissa ja seuramme, Taivalkosken Kuohu Freestylen, järjestettävänä. Ennen kisoja lunta tiputteli harva se päivä. Uusi lumi takasi sen että kummut saatiin muotoutumaan loistavaan kisakuntoon. Ns. flätti-valo (=hämärä ilma jolloin lumen pinta on vaikea nähdä) oli odotetusti läsnä, mutta sinisellä väriaineella ja havuilla helpotettiin laskijoiden laskemista. Lauantain kilpailussa Riku teki kaksi hienoa laskua joilla tuli sekä karsinnan, että finaalin ykköstilat, vieläpä varsin selvästi. Vauhti oli kohdillaan ja lasku pysyi teknisesti hyvin kasassa. Hypyissä jäi vielä parannettavaa, eivät ne huonoja olleet, mutta parempiakin on Riku hypännyt. Kumparelasku on lajina haastava. On monta asiaa mitkä pitää saada natsaamaan laskun aikana. Pitää pystyä pitämään "paketti" kasassa ja saada vauhdit sovitettua hyppyreihin sopiviksi. Onnistuneen hypyn edellytys on hyvä  ja tasapainoinen ponnistus/lähtö hyppyrin nokalta. Se edesauttaa hypyn hallintaa ilmassa. Kun vauhti on kova, voi pienikin virhe maksaa paljon ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla loukkaantuminenkin. Taivalvaaran kisoissa Riku laski laskun noin 9,5 m/s (=n. 34 km/h) keskinopeudella. Laskun aikana vauhti on välillä kovempaakin. Vielä fysiikka ei riitä ihan samaan vauhtiin jyrkemmissä mäissä, kuten esimerkiksi Rukalla, mutta pikku hiljaa fysiikka paranee ja vauhti kasvaa jyrkemmälläkin.

AFST Taivalvaara, looppi alanokasta

Pienen sivuloikan jälkeen taas viikonlopun kisoihin. Mäki oli sunnuntaina hieman haastavampi kuin lauantaina. Yöllä ja aamulla tipautti taas uutta lunta ja mäki oli aika pehmeä. Karsintalaskussa irtolumi näytti häiritsevän Rikun laskemista ja ihan parasta ei saatu näytettyä. Mutta finaalissa lasku oli taas todella hyvää ja viikonloppu päättyi toiseen ykköstilaan. Kaiken kaikkiaan viikonloppuun voi olla todella tyytyväinen ja laskeminen menee koko ajan oikeaan suuntaan. Tästä on hyvä jatkaa työntekoa ja suunnata kohti tulevia koitoksia. Ensi lauantaina on ohjelmassa päiväsiltään käynti Pyhällä ja leppoisat Tazza Kids -kisat. Lajeina tekniikkarata, big air ja kumpareet. Seuraava AFST- kisa on ohjelmassa Hyvinkäällä kolmen viikon kuluttua. Siitä alkaakin tiukka seitsemän viikon rypistys jona aikana on kilpailuja kuutena viikonloppuna. Nyt lataillaan akut täyteen ja nautitaan laskemisesta.

Tässä sunnuntain finaalin voittolasku.

-petri-

Kisakausi avattu

Nyt on kotiuduttu Norjasta ja tänään jo ehditty kurvailemaan Taivalvaaran rinteilläkin. Reissun päällä oltiin torstai-aamusta perjantai-iltaan. Skandinavian cupin ensimmäinen kisaviikonloppu laskettiin Oslon lähistöllä Drammenissa. Kisakeskus oli pienen puoleinen. Yksi ankkurissi + rinne, sekäkapulahissi + lasten rinne. Fasiliteetit olivat vanhahkot. Paikka oli ilmeisesti paikallisen pujotteluseuran omistuksessa. Rinne mihin kumpareikko oli tehty oli kumpareikon paikaksi hyvä. Hyvän mittainen pätkä suhteellisen jyrkkää rinnettä.. Ainut ongelma oli se että kumpareikko oli tehty vähän sinne päin. Kun treenit alkoivat perjantaina puolilta päivin oli mäki uuden lumen peitossa. Siitä ei järjestäjiä ei voi syyttää, mutta mitä sen uuden lumen alta löytyi niin ei  ollut ihan priimaa. Hyppyrit olivat korkeita (selvästi normaaleita kumparehyppyreitä korkeampia) ja jyrkkiä. Vähän mallia "wall ride". No leveyttähän niissä ei sitten ollut tarpeeksi ja treenin aikana norskit alkoivat niitä leventämään uudella lumella ja laitellen sekaan vähän jäisiä tykkilumipaukkuja. Hyppyrit ei oikein ehtineet kisojen aikana kovettumaan. Rännit oli tehty hyppylinjoihin nähden kieroon ja molempien laitojen rännit olivat melko toispuoleiset eli kumpujen välit olivat eri mittaisia. Alahyppyrin jälkeen tehdyt kummut oli ilmeisesti tehty vain tampparilla eli ajettu pelkät vallit. Niitä ei oltu muotoiltu lapiolla, eikä suksilla. Olivat terävät ja linjat meni miten sattuu. Välissä koko rännin levyisiä valleja ja yhdessä rännissä viimeisen kummun jälkeen pikku droppi, joka sitten tekikin Rikulle kipeää. Toiselle laskulla naamallee, nenä auki, naamaan naarmuja, kypärään kuoppa ja pieni halkeama, sekä kipeä kylki. Ei siis paras mahdollinen alku kisaviikonlopulle. Joukkueen johtajien kokouksessa perjantaina vaadimme että viimeiset kummut ajetaan sileäksi ja tehdään uudestaan. Kukaan ei jostain syystä vastustanut esitystä.

Jos ei kisojen ennakkovalmistelut olleet menneet putkeen, niin ei ne kisapäivätkään ihan hienosti järjestelyjen puolesta menneet. Kun kisojen piti alkaa oli hommat vielä pahasti vaiheessa. Kontrolliporttien (niitä on kumpareikon molemmin puolin) laitto oli vielä kesken ja valokennoja asenneltiin maalilinjalle. Sähköistä ajanottoa ei sitten yllättäen saatukaan toimimaan, kun valokennon kantama ei riittänyt kuutta metriä pidemmälle matkalle eli niitä ei olisi saatu riittävän leveälle. Asiaahan ei olisi kannattanut testata jo aiemmin ja hankkia paremmat laitteet tilalle. Drammenin kokoisesta paikasta niitä varmasti olisi lainalle löytynyt. Ja jos ei Drammenista niin ainakin Oslosta, joka on kisat järjestäneen seuran kotipaikka. Sähköinen ajanotto korvattiin sitten kännyköillä. Kisassa, joka on siis kansainvälisessä kilpailukalenterissa ja on FIS-kisa yleisen sarjan osalta, laskuajat otettiin niinkin tarkoilla laitteilla kuin kännykät! No kuten arvata saattaa, niin ei ne ajat nyt ihan kohdilleen aina sattunut. Ajanottajilla ei ollut näköyhteyttä lähtöön vaan he käynnistivät ajanoton lähettäjän suullisen lähtömerkin varassa. Mukana olikin sitten monta muuttujaa missä virheitä (viive/ennakointi) saattoi tapahtua. Annoin ajanotosta kirjallista palautetta lauantain kisan jälkeen, mutta tilennetta ei saatu korjattua sunnuntain kisaan. Eli ajoissa oli heittoa suuntaan ja toiseen kumpanakin päivänä ja samalla vaikutusta myös lopputuloksiin. Joissain sarjoissa erot olivat sen verran pieniä, että pienetkin heitot merkitsivät muutoksia sijoituksissa. Kukaan vaan ei tiedä mitä virheet kenenkin kohdalla merkitsivät. Ainakin lauantain kisan finaalissa Rikun laskuaika oli väärä ja vielä sinne huonompaan suuntaan. Tarkistin asian videolta. Mutta toki emme tiedä oliko kanssakilpailijoiden ajoissa virheitä ja jos oli, niin mihin suuntaan. Kokonaisuutenaan kisajärjestelyt oli huonoimmat mitä meidän freestyleuran aikana on vastaan tullut.

Kisakumpareikon juurella.

Itse laskeminen Rikulla kulki hyvin. Viikonlopun aikana tuli yhteensä neljä kisalaskua, joista kaikki sujuivat ilman isoja virheitä. Lauantain kisassa hyppyinä oli ylhäältä kolmonen (360 asteen vaaka pyörähdys) ja alhaalta flat spin 360 (kumpareissa hyppy tulkitaan loopiksi). Kolmonen oli aika haastava hypätä jyrkästä nokasta. Sunnuntaille strategiaa muutettiin. Ylähypyksi vaihdettiin back flip (eli takaperin voltti). Treeneissä siihen ei oikein hyvää crossia (sukset ristissä) saatu, joten päädyttiin voltiin suorin vartaloin. Alas Riku sai treenattua flat spinin truck driver gräpillä (ote molemmista suksista, niiden etuosasta). Se on tälle kaudelle uusi hyppy ja onnistui molemmissa sunnuntain kisalaskuissa. Vauhti alkoi Rikulla olla kohdillaan ja sunnuntain finaalilaskun aika oli viikonlopun nopein omassa sarjassa ja taisi olla kolmanneksi nopein kaikki sarjat mukaan lukien. Tosin ajanoton epätarkkuuden takia tarkaa vertailua ei voi tehdä. Sijoituksena kisoissa oli lauantaina kolmas ja sunnuntaina neljäs sija. Nehän ei laskijaa tietysti tyydyttäneet. Koko Suomen porukka jäi vähän ihmettelemään Rikun alhaisia tuomaripisteitä sunnuntain finaalissa. Ei olleet ihan linjassa meidän näkemyksen mukaan kun vertailtiin saman sarjan muihin laskijoihin. No tällaista se joskus arvostelulajeissa on. Kuitenkin kaikki kunnia kanssa kilpailijoille. Hyvin hekin laskivat ja rookie-sarjan taso nousi kovaksi. Ja kärjessä erot olivat pienet. Vaikka sijoitukset eivät laskijaa tyydyttäneetkään, niin isossa kuvassa tärkeintä oli saada ehjiä ja onnistuneita kisasuorituksia. Ollaan taas yhtä kisareissua kokeneempia ja viisaampia. Jokatapauksessa eteenpäin on menty ja sillä on enemmän merkitystä, kuin yksittäisen kisan sijoituksella.

Tänään Riku käväisi tarkistuttamassa kipeän kulkensä terveyskeskuksessa. Onneksi kylkiluissa ei ollut murtumaa. Kipu aiheutuu revähdyksestä kylkiluiden välissä olevissa lihaksissa. Tukiteippauksella pyritään stabiloimaan kylkeä ja pienentämään kipua. Tämän iltaisissa seuran treeneissä kylki tuntui kipeältä, mutta ei näyttänyt menoa pahemmin haittaavan. Lasku kulki todella hyvin. Paremmin kuin ennen reissua. Reissun aikana oli tipauttanut muutaman sentin uutta lunta ja se teki vain hyvää kumpareikolle. Siihen tulee sopivasti pehmeyttä ja kummut muotoutuvat vähän paremmiksi. Tulevana viikonloppuna taas leireillään Skill Teamin mukana. Paikkana mikäpäs muu kuin Taivalvaara. Leirin teemana on ehjät kisanomaiset suoritukset. Leiri toimii samalla erinomaisena valmistautumisena kotimaisen kumparelaskukauden avaukseen, joka on kotimaisemissa eli Taivalvaaralla 15.-16.2. Kansallisen kiertueen, Audi Freestyle Ski Tourin, kisat lasketaan ensi kertaa Taivalvaaran kumpareikossa.

Näissä reissun jälkeisissä tunnelmissa jatketaan työntekoa ja uskotaan että vielä työnteko palkitaan. Tässä sunnuntain kisan finaalilasku.

-petri-