keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

EC Åre ja mukavia uutisia

Eurooppa cupin päätöskeikka Ruotsin Åressa on heitetty. Matka oli varsin keväinen. Aurinko paistoi joka päivä ja päivisin lämmintä oli 6-8 astetta. Lunta Åren kylässä ei enää ollut, vuorilla ja rinteissä kylläkin. Kumpareikko ei ollut Åren pääkeskuksen puolella, vaan n. 10 päässä Duvedin rinteillä. Viime vuonna kävimme eka kertaa kisaamassa samaisessa rinteessä ja silloin se osoittautui Rikulle hankalaksi. Ja vähän samaa se oli tänäkin vuonna.


Tänä vuonna haastetta teki kumpareiden lyhyt välimatka toisistaan. Kumpareikko oli siis tiheä. Aamulla treenien alkaessa mäki oli vielä jäässä, mutta aika nopeasti aurinko pehmitti mäkeä ja iltapäivällä se oli jo sohjoinen. Sunnuntain kisa mentiin perinteisellä sinkkukisaformaatilla. Kisaa edeltävissä treeneissä eniten haastetta Rikulle toi ylähyppy. Alastulo oli lyhyt ja hyppyri oli varsin heittävä. Nokalle piti tulla hitaahkolla vaudilla ja hypyt jäivät varsin pieniksi. Rikulla hyppy toimii paremmin nokista joihin tullaan kohtuu kovalla vauhdilla ja joista voi vetää isohkoja hyppyjä. Alkuperäinen tarkoitus oli hypätä ylhäältä takaperin volttia ja alhaalta loopia. Nyt ne piti vaihtaa toisin päin. Karsintalasku oli Rikulta hyvä. Ylähyppy oli hyvä ja itse laskeminen oli myös hyvää. Eniten petrattavaa jäi alahyppyyn. Lähtö nokalta ei oikein onnistunut ja krossi (sukset ristiin ilmassa) aukesi vähän myöhään. Karsinnasta tuloksena 14. tila ja paikka finaaliin. Finaalissa mäki oli jo todella pehmeä ja sohjoinen. Rikun finaalilasku lähti hyvin käyntiin, mutta keskipätkällä tuli yksi isompi horjahdus kun sukset vähän nappasivat loskaan. Noin tiheässä kumpareikossa asennon korjaaminen kovassa vauhdissa on todella haastavaa. Yritys oli kova, mutta pojan oli pakko koukata kumpareikon vieressä otamassa enin vauhti pois. Pettymys paistoi varsin selvästi Rikun ilmeistä ja elkeistä. Sauvatkin taisivat saada vähän "kyytiä". Mutta haastava mäki oli muillekin. Seitsemän muuta laskijaa oli vielä suuremmissa ongemissa. Mm. pari Maailman cupissa kovia sijoituksia laskenutta laskijaa olivat Rikua isommissa ongelmissa. Loppusijoitus olikin hienosti yhdeksäs. Fiilistä Suomalaisten keskuudessa nosti Jyväskylän Freestyle Seuran Topi Kannisen kakkostila, jolla hän samalla varmisti Eurooppa cupin kokonaiskisan voiton.


Jos oli mäki haastava, niin haastetta tuntui olevan tuomareillakin. Varsinkin hyppytuomarein pisteytys herätti ihmetystä. Linja oli hieman poikkoileva ja isossa osaa hypyistä pisteet jäivät normaalia alhaisemmaksi. Mutta tätähän se arvostelulajeissa. Sinällään tuomarilinja ei suosinut ketään yksittäistä laskijaa tai maata, vaan alhaisia pisteitä tipahteli kovillekin laskijoille, kotimaasta riippumatta. Åren kisoissa oli muuten paikalla Ruotsin ja Norjan kovimmat laskijat. Mm. Norjan Vinjar Slatten jolta löytyy plakkarista Maailman cupin palkintopallisija, sekä Ruotsin konkari Per Spett joka on ollut lukuisia kertoja Maailman cupissa ja MM-kisoissa kymmenen parhaan joukossa. Eli kovatasoiset kisat oli kyseessä.

Maanantaina oli vuorossa Eurooppa cupin päätöskisa, joka laskettiin parikumpareformaatilla. Se oli ainut parikumparekisa tämän vuoden EC:ssa. Rikulle kisa oli myös ensimmäinen parikumparekisa tälle kaudelle ja treeneissäkin sitä on päästy laskemaan vain kertaalleen. Oman haasteensa tuossa kisamuodossa tuo vierellä laskeva kaveri. Pitäisi pystyä keskittymään vain omaan laskuun, mutta silmäkulmasta tulee helposti havannoitua missä kilpakumppani menee. Riku pääsi edellispäivän tulosten perusteella suoraan 32 laskijan joukkoon. Ihan paras mahdollinen tuuri ei ensimmäisen laskijan suhteen tullut. Vastus olisi voinut olla helpompikin, mutta totuuden nimissä hyvällä oman tason laskulla olisi pari ollut lyötävissä. Riku ei saanut parastaan esiin. Kisa oli kuitenkin tasaväkinen. Pistein 14-11 voitto meni kilpakumppanille ja näin Rikun Eurooppa cup oli taputeltu tältä kaudelta. Loppusijoitus viimeisessä kisassa 18.

Kokonaisuutenaan Eurooppa cup meni Rikulta ennakko-odotuksia paremmin. Varovainen tavoite ennen kauden alkua oli kaksi
finaalipaikkaa eli sijoitusta 16 parhaan joukossa. Nyt niitä tuli seitsemän ja parissa kisassa sijoitus oli niukasti finaalin ulkopuolella eli 18. Kymmenen joukkoon Riku pääsi kolme kertaa, parhaan sijoituksen ollessa kuudes. Cupin loppupisteissäkin tuli hieno 12. sija. Eli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut kiertue heti ensimmäisellä miesten sarjan kaudella.

Tänään oli mukava päivä. Aamulla tuli vahvistus että Riku valittu juniorien (alle 20 v.) MM-kisoihin, jotka pidetään Italian Valmalencossa jo ensi viikolla. Lähtö kisoihin on sunnuntaina. Olimme osanneet jo valintaa odottaa, sillä yksi valintakriteeri kisoihin oli sijoittuminen kaksi kertaa 12 joukkoon EC:ssa. Se Rikulla täyttyi Jyväskylän EC:n yhteydessä. Valmalenco tuli Rikulle tutuksi EC-kiertueella. Mäki siellä on todella haastava. Menestys odotuksia ei vielä tässä vaiheessa ole. Junnu MM-kisoihin Riku voi osallistua vielä 2018 eli tämän vuoden jälkeen on mahdollista kilpailla vielä kolmissa kisoissa.

Tänään illalla oli Taivalkosken kunnan tilaisuus jossa palkittiin viime vuoden liikuntatoiminnassa ansioituneita urheilijoita. Riku sai hienon kunnianosoituksen, kun hänet valittiin vuoden 2014 urheilijaksi Taivalkoskella. Viime kauden menestys palkittiin myös stipendillä.

Nyt on sitten parin laskupäivän verran aikaa valmistautua MM-kisareissuun. Huomenna treenataan Taivalvaaralla ja perjantaina kurvataan pitkästä aikaa Rukalle hakemaan tuntumaa vähän jyrkempään mäkeen. Lauantaina Riku lähteekin sitten taas reissun päälle.

-petri-


torstai 12. maaliskuuta 2015

EC Laajavuori

Kisaa edeltävä inspection
Laajavuoren tiukka kisarupeama on takana. Viiteen päivään neljä kilpailua. Pitkiä päiviä ja kovaa tsemppaamista. Hienosti Riku rupeamasta selvisi. Viime postauksessa käytiin läpi Scandinavian cupin kisat. Tässä raporttia Eurooppa cupin kisoista.

Maanantai-iltana oli ohjelmassa EC-treenit. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Olikin melkoinen yllätys mäelle mennessä, että kumpareikko oli jäinen. Mäki on suurimman osan aikaa varjon puolella eli aurinko ei sitä pääse pehmittämään. Tuulinen sää vielä kuivattaa lunta ja sen seurauksena pinta kovettuu. Treeneissä olot oli siis tyystin erilaiset kuin viikonlopun Scandinavian cupin osakisoissa. Kuten ennakkoon oli suunniteltu, niin Riku laski vain vähän. Kisailu painoi vähän jäsenissä, mutta kolmella laskulla tuntuma mäkeen oli OK.

Ensimmäisenä EC-kisapäivänä olosuhteet olivat kosteat. Pitkin päivää sateli vettä ja kumpareikko oli luonnollisesti pehmeä. Sää ei ollut omiaan nostamaan fiilistä, mutta tällaistahan se ulkoilmaurheilun kanssa välillä on. Sää on yksi asia johon itse ei voi vaikuttaa. Ja koska siihen ei voi vaikuttaa, sen ei pidä antaa häiritä omaa tekemistä ja keskittymistä. Fokus pitää keskittää asioihin joihin itse pystyy vaikuttamaan. Treeneissä Rikun lasku kulki hyvin. Pientä ongelmaa ja hermoilua oli lähinnä alahypyn kanssa. Se ei tahtonut kulkea pojan haluamalla tavalla. Karsintaa ennen myös huoltojoukoilla oli pientä kutinaa, itseasiassa ainakin allekirjoittanutta jännitti yllättävän paljon. Lasku meni hyvin. Ylähypyn alastulossa tuli horjahdus, mutta ei mitään isompia virheitä. Karsinnasta pisteet 75,96, hieno 12. sija ja paikka 16 parhaan finaaliin. Finaali alkoi klo 19.00 eli laskettiin pimeään aikaan, rinnevalojen valaistessa kumpareikkoa.  Finaalissa laskujen taso nousi todella kovaksi. Todennäköisesti kovatasoisin Eurooppa cupin finaali tällä kaudella. Kärkikolmikon muodostaneet laskijat ovat kaikki uransa aikana napanneet TOP 10 sijoituksia Maailman cupissa eli voidaan puhua kovan tason laskijoista. Riku onnistui finaalilaskussaan hienosti. Karsintaa hieman parempi lasku ja pisteet 76,32. Pari ylähypyn jälkeistä horjahdusta laskivat hieman pisteitä. Loppusijoitus 14.


Treenissä kuunnellaan koutsi Kallaksen ohjeet
Rikulla oli koko Jyväskylän reissun ajan pieni flunssa päällä. Kurkkukipua ja välillä vähän vetämätön olo. Keskiviikkoaamuna Riku valitteli oloaan. Oltiin hieman huolestuneita, mutta ajatukset oli kuitenkin kisaamisessa. Sää oli vaihtunut edellispäivän sateen jälijiltä aurinkoiseksi. Mäki oli maanantain tapaan jäinen tai ei nyt ihan jäinen, mutta kova. Eli olosuhteet olivat edellispäivää haastavammat. Treeneissä homma ei oikein toiminut. Rikulla tahtoi lasit huurtua, mutta emme tehneet sitä mitä jälkiviisaana olisi pitänyt
tehdä eli vaihtaneet laseihin toista linssiä. Karsintalaskussa Rikun lasit menivät huuruun heti laskun alussa. Valo rinteessä oli muutoinkin vähäinen ja lasien huurtuminen haittasi näkyväisyyttä selvästi lisää. Siihen nähden lasku oli hyvä. Riku laski karsinnan toisena ja reilun neljänkymmenen laskijan ajan saimme jännittää riittävätkö pisteet 71,34 finaaliin asti. Onneksi riittivät. Sijoitus oli 15. Eroa ensimmäiseen karsiutujaan oli reilut 1,5 pistettä. Tutkailimme laseja ja niistä ei löytynyt näkyvää syytä huurtumiselle. Kaksinkertaisen linssin pinnoissa ei näkynyt mitään rikkoontumisen merkkejä. Selitys huurtumiselle lienee se että linssien pehmeissä foami-pinnoissa oli edellispäivän sateiden jäljiltä kosteutta, joka kylmemmällä säällä ja kasvoille laitettuna, aiheutti huurretta linssien väliin. Oppia ikä kaikki. Ensi kerralla sateisen laskupäivän jälkeen lasit pitää nostaa esille niin, että varmasti kuivuvat. Onneksi finaalipaikka kuitenkin tuli plakkariin. Harmitus olisi ollut todella suuri jos se olisi jäänyt lasien aiheuttaman haitan takia saamatta.

Ennen finaalia Riku vaihtoi laseihin toisen linssin ja sen kanssa ei enää ongelmia ilmennyt. Ennen finaalia oli lyhyt treenisessio ja sen perusteella homma oli taas hallussa. Riku vaikutti varsin rennolta ennen finaaalia. Jännitys alhaalla kameran takana oli taas kuitenkin suuri. Helpotus olikin melkoinen kun Riku onnistui laskussaan erinomaisesti. Varsinkin itse laskeminen oli todella hyvää. Hypyissä olisi ehkä voinut parantaa, mutta kokonaisuutenaan hieno lasku ja sillä hieno sijoitus. 10. tila on Rikun uran toiseksi paras Eurooppa cupin kisoissa. Upea päätös muutaman päivän tiukalle kisasetille.

Laajavuoren kisoissa Riku suoriutui hyvin. Kisalaskuja tuli yhteensä kahdeksan. Kaikki laskut olivat hyviä tai no viimeisen EC:n karsintalasku ei ollut Rikun perustasoa, mutta siihen vaikutti selkeä ulkoinen syy. Kisarutiini on nyt erinomaisella tasolla ja rutiinilaskuilla ollaan selvästi EC-kisan finaalissa. Tästä on hyvä jatkaa. Tätä kirjoitellessa Riku onTurku-Tukholam välillä laivassa matkaamassa Suomi tiimin kanssa kohti Ruotsin Årea. Siellä Eurooppa cup jatkuu 15.-16.3. Muu perhe palaili tänään kotiin. Allekirjoittanut ja tyttömme Riikka suuntaavat kuitenkin huomenna iltapäivästä auton keulan kohti Årea. Ensi viikolla sitten tarinaa miten Ruotsin reissu meni.

-petri-                                    
                                         EC.finaalilasku 11.3.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

SC Laajavuori

Se on sunnuntai-ilta tätä kirjoitellessa ja Scandinavian cup viikonloppu on taputeltu. Säiden puolesta viikonloppu on ollut harmaa ja vetinen. Lämpötila on pyörinyt plussan puolella ja vettä on taivaalta tiputellut. Urheilullisesti viikonloppu onnistui hyvin. Riku teki neljä ehjää "peruslaskua" ja nappasi loppusijat neljä ja kolme. Mutta käydäänpä viikonloppua vähän tarkemmin läpi.

Jyväskylään saavuimme perjantaina iltapäivästä. Illalla oli ohjelmassa harjoitukset kisakumpareikossa. Treeneissä ei Rikulla ollut mitään isompia ongelmia. Jaloissa ei ihan parasta herkkyyttä ollut, mutta reissaamisen jäljiltä se oli odotettavissakin. Reilu tunnin setti ja hyvillä mielin valmistautumaan seuraavan päivän kisaan. Illalla majapaikassa vielä treenissä videoitujen laskujen analysointia.


Lauantaina oli ohjelmassa Rikun uran ensimmäinen Scandinavian cupin kisa pro-sarjassa eli miesten yleisessä sarjassa.
Lähtölistaa tutkaillessa kävi ilmi että mukana oli laaja kattaus Skandinavian parhaita
kumparelaskijoita. Mukana mm. vuoden 2013 nuorten maailmanmestari Ludvig Fjällström jolla on myös 10 sakin sijoituksia Maailman cupista, sekä viime kauden Eurooppa cupin kokonaiskisan kolmonen Felix Elofsson. Ja olipa mukana myös viime kaudella uransa lopettanut Arttu Kiramo. Arttu on mm. viime vuoden Suomen mestari ja on myös napannut kovia MC-sijoituksia. Kilpailuvietti veti Artun vielä kotimaisemiin kisailemaan. Kumpareikko oli lämpimien kelien ja vesisateiden jäljiltä pehmeässä kunnossa ja pikkuhiljaa kumpareet kasvoivat entistä isommiksi. Karsinnassa Riku
teki rutiinilaskun jolla irtosi finaalipaikka ja viides tila. Illan finaalin taktiikka oli laskea kovempaa, sekä tehdä vähän isommat ja puhtaammat hypyt. Finaalilasku sujui hyvin. Mitään isoja virheitä siihen ei mahtunut. Joku pieni horjahdus ja jalkojen aukeaminen. Ei vielä täydellistä laskua, mutta sellainen parhaan pään rutiinilasku. Sijoitus hienosti neljäs. Palkintopallipaikkakaan ei jäänyt kuin 0,33 pisteen päähän. Mutta tärkeämpää kuin paikka kolmen parhaan joukossa, oli se seikka että Rikun laskemisen taso ja rutiini alkaa olla jo ihan Skandinavian huippujen tuntumassa.


Sunnuntaiaamuna oli varsin aikainen herätys harmaaseen tihkusateeseen. Riku ei ole ihan reippaimpia aamuihmisiä ja yleensä laskeminen toimii paremmin iltapäivällä tai illalla. Aamun treeneissä lasku kuitenkin toimi ihan kelvollisesti. Karsinnassa taas hyvä peruslasku ja kolmas tila. Finaaleihin kumpareikko oli muotoutunut entistä haastavampaan kuntoon. Kummut olivat kasvaneet isoiksi ja irtoloskaa oli varsin paljon. Finalistien laskuista huomasi että olosuhteet alkoivat olla haastavat. Riku veti hyvän laskun. Ei taaskaan mitään täydellistä menoa, mutta ei mitään isoja ongelmiakaan. Heti laskun jälkeen poika oli pettynyt omaan laskuunsa ja toi sen varsin selvästi julki. Ilmeisesti oma tunne laskemisesta ei ollut hyvä. Vaikeissa oloissa tunne voi ollakin sellainen, mutta olosuhteet olivat muillekin haastavat. Tasaisen kisan lopputuloksissa Riku oli hienosti kolmas eli plakkariin uran ensimmäinen palkintopallipaikka pro-sarjan kansainvälisissä kisoissa. Kakkostila jäi pienimmän mahdollisen eron päähän eli eroa vain 0,01 pistettä. Neljänneksi sijoittunut jäi puolestaan Rikusta 0,08 pistettä. Kun tulokset oli selvillä niin silmin nähden Rikun fiilis parani, Vaikka vielä taisi vähän jäädä kaivelemaan. Vaan hyviä laskijoita Rikun edellä olleet ovat. Kisan voittaja on junnujen MM 1. vuosimallia 2013 ja kakkonen junnujen MM 3. vuodelta 2011.


Huomenna eli maanantaina otetaan rennosti. Rikulla on Eurooppa cupin treenit joissa käydään, mutta niissä ei ole tarvetta laskea paljon. Tiistaina ja keskiviikkona on sitten Eurooppa cupin osakisat iltakilpailuina. Ennen kumpaakin kisaa on lyhyet treenisetit joissa on mahdollista hakea tuntuma mäkeen ja olosuhteisiin, sekä tarvittaessa tehdä hienosäätöä laskemiseen ja hyppyihin.

-petri-

                                          Finaalilasku lauantailta.