maanantai 8. helmikuuta 2016

EC, osa 2.

Milano
Ensimmäinen osa Eurooppa cup kiertueesta on Rikulla nyt takana ja poika on palannut kotiin. Edellisessä kirjoituksessa Ranskan kisat oli takana ja Suomen tiimi oli siirtymässä Italiaan. Joukkue lomaili Milanossa parin yön verran. Ohjelmaan oli kuulunut shoppailua, kaupungilla pyörimistä, piipahdus Monzan legendaarisella kilpa-ajoradalla ja ehkäpä sen vierailun siivittämänä karting-ajoa. Pienen hengähdystauon jälkeen oli edessä siirtyminen kisapaikalle Valmalencoon.

Viime kaudella Riku kisasiValmalencossa kaksi kertaa, ensin Eurooppa Cupia ja sitten nuorten MM-kisat. Kumpikaan reissu Valmalencoon ei mennyt kisojen osalta nappiin. Riku teki yhteensä viisi kisalaskua, joista yhdessä hän selviytyi maaliin kaatumatta. Mäki siellä on todella haastava. Alku on jyrkkä ja heti ylähypyn jälkeen jyrkkenee lisää. Jyrkimmillään se on n. 30 astetta. Sitä jyrkkyyttä olevia rinteitä on Suomessa vain yksi eli Pyhän Huttu-Ukko, jossa aikoinaan on pidetty kumparekisojakin! Aika monella harrastelijalaskettelijalla jää Valmalencon kumapreikon jyrkkyinen rinne laskematta, vaikka siinä ei olisi kumpuja ja vaikka se ei olisi jäinen. Viime vuonna nuorten MM-kisoissa usea laskija loukkaantui ja pahimmin loukkaantuneet jouduttiin viemään pois helikopterilla. Muistot Valmalencosta eivät siis Rikulla olleet kovinkaan valoisat.

Kisaa edeltävissä treeneissä kumpareikko oli vielä lämpimästä säästä johtuen pehmeä. Tilanne muuttui varsin radikaalisti ensimmäiseen kilpailuun. Edellispäivien plusasteet vaihtuivat kymmenen asteen pakkaseen ja siihen päälle vielä ajoittain myrskylukemissa puhaltanut tuuli. Niiden seurauksena kumpareikko oli umpi jäässä. Todella jyrkkä ja jäinen mäki ei ole mukava yhdistelmä ja lisämausteen antoi vielä kova puhuri. Pari laskijaa loukkasikin itsensä  jo ennen kisaa vähän pahemmin ja vietiin paikalta jatkohoitoon. Loukkaantumiset ja kova tuuli venyttivät aikataulua reippaanlaisesti ja kisapäivä olikin varsin pitkä. Riku selvisi päivästä kunnialla. Tavoitteena oli saada molemmat laskut maaliin asti, laskuvauhdista tinkien. Siinä poika onnistui ja loppusijoituss oli viides, mikä on Rikun uran paras EC-sijoitus. Lasku ei ollut lähelläkään puhdasta tekemistä, mutta olosuhteet olivat haastavimmat missä Riku ja varmaan suurin osa laskijoista on uransa aikana laskenut. Kisan jälkeen puhelimessa oli helpottunut poika.


Seuraavana päivänä mäki oli edelleen jäässä, mutta pinta hieman pitävämpi. Riku selvitti tiensä finaaliin ja onnistui finaalilaskussaan edellispäivää paremmin. Niin teki myös jokunen muukin laskija. Rikun sijoitus oli seitsemäs. Edellispäivänä samanlaisella laskulla olisi oltu palkinnoilla. Nyt Valmalencossa Rikulla oli yhteensä neljä kisalaskua joista kaikki tuli pystyssä maaliin asti. Edellisvuoteen verrattuna saldo oli siis selvästi parempi.

Valmalencon kisojen jälkeen Suomen joukkue suuntasi kotiin. EC jatkuu Itävallassa 12.-13.2., mutta ne kisat jätetään  nyt väliin. Suomalaisten osalta EC jatkuu 2.-3.3. Krasnoe Ozerossa, joka on Pietarin lähellä Venäjällä. Sieltä jatketaan Laajavuoren kisojen kautta Åreen, jonne Eurooppa cup päättyy 12.-13.3. Tällä hetkellä Riku on EC:n yhteispisteissä kahdeksantena, mutta sijoitus tipahtaa jonkin verran kun Itävallan kaksi kisaa jää väliin.


Ennen uudelle EC-kierrokselle lähtöä on edessä vielä yksi leiri Jyväskylän Laajavuoressa 19.-21.2. Eli nyt Rikulla 1,5 viikkoa treeniä kotona, sitten leirille ja takaisin kotiin viikoksi ja sen jälkeen pariksi viikoksi reissuun.

-petri-
Zurichin kentällä lähdössä kotia kohti