Laskukausi käsillä

Nyt alkaa olla selkeitä talven merkkejä ilmassa. Aamulla taivaalta tipahteli sitä mitä on jo pitkään odotettukin, lunta. Rukalla lumitykit oli hyräytetty käyntiin ja pientä valkeutta oli webbi-kameroiden kuvissa havaittavissa. Jos sääennusteisiin on luottamista, loppuviikosta päästään Rukalla vääntämään kauden ensimmäiset käännökset. Ja onpa luvassa vähän luonnonluntakin. Jo on aikakin. Tulevan kauden odotusta on ollut viime aikoina havaittavissa. Sääennusteita on seurattu tiuhaan tahtiin ja TV:ssä on pyörinyt digiboksille tallennettuja kumparelasku lähetyksiä MM- ja MC-kisoista.

Urheilijan elämää on vietetty ilman suksiakin. Trampalla hyppiminen on vähentynyt jo minimiin, liekkö alkanut jo maistua puulta, mutta rautaa on noussut, spurtteja juostu ja aitoja loikittu. Välissä on vähän kiipeiltykin, sekä tehty joitain taitoharjoitteita. Oheisharjoittelun osuus alkaa nyt vähenemään, kun suksillekin päästään. Nuoren urheiljan asenne ja motivaatio on pitkän ja pimeän syksyn aikana välillä koetuksella. Oheisharjoittelu ei aina maistuis. Mutta kun perheestä löytyy urheiluhullu ja entinen himoharjoittelija isä, niin piiskuri löytyy omasta takaa. Tottapuhuen pääsääntöisesti kaikki on mennyt hyvin ja fyysiset ominaisuudet kehittyneet hyvällä vauhdilla. Rautaa alkaa nousemaan ja jalat toimivat aiempaa nopeammin, sekä tehokkaammin juoksuspurteissa ja aitoja hyppiessä. Nähtäväksi jää minkälainen vaikutus on sitten itse laskemiseen. Oletus on että valmiuksia on aiempaa paremmin vaudikkaampiin suorituksiin, varsinkin jyrkemmissä kumpareikoissa.

 Alkutalvi menee suhaillessa Taivalkosken ja Rukan väliä. Matkaa ei onneksi ole kuin 90 km suuntaansa. Viikkoa kohti käyntejä tullennee 2-3. Kotimäki Taivalvaaralla saadaan toivon mukaan auki heti joulukuun alussa. Ensimmäinen lumileiri on ohjelmassa 21.-23.11. Rukalla ja seuraava siitä parin viikon päästä Taivalvaaralla.

Kun tuossa tuli muutama sana mainittua asenteesta ja motivaatiosta niin kirjoittelenpa siitä vähän lisää. Olen aina ihaillut urheilijoita jotka saavat tiukoissa paikoissa itsestään irti kaiken mahdollisen. Henkilöitä joille ei mikään muu riitä kuin voittaminen tai vähintään oman ennätyksen tekeminen. Kahdesta taidollisesti ja fyysisesti yhtä hyvästä urheilijasta voittaa se joka pystyy saamaan itsestään kaiken irti. Ihailuni kohteita, henkisesti äärimmäisen kovia urheilijoita, löytyy myös varsinaisten kilpaurheilukenttien ulkopuolelta. Heillä onnistumista ei mitata mittanauhalla, maaleilla tai sekkarilla. On vain kaksi vaihtoehtoa, joko onnistut tai epäonnistut. Ja epäonnistumisen seurauksena ei enää tule uutta yritystä. Ei samana päivänä, ei ensi viikolla, ei koskaan. Heillä epäonnistumisen seurauksena ura loppuu kertaheitolla, maahan mätkähtäen. Yksi kovimpia sällejä maailmassa on Alex Honnold. Hän elää ja hengittää kiipeilyä, muulla ei oikeastaan ole merkistystä. Tämä lyhyt video kuvaa hyvin hänen elämäänsä ja intohimoaan. Hän on yksi parhaista ellei paras free solo kiipeilijä. Eli hän kiipeää usein ilman minkäänlaista varmistusta. Kallioseinät joita hän nousee, eivät ole mitään pikku lohkareita, vaan korkeimmillaan muutaman sadan metrin korkuisia! Tuollaisia suorituksia tehdessä keskittyminen pitää olla 100 prosenttinen kokoajan ja epäonnistumisen pelko pitää pystyä pitämään taka-alalla tai muuten seuraukset voivat olla lopulliset. Noin kovalla henkisellä kapasiteettilla pärjäisi lajissa, kuin lajissa. Todellinen huippu-urheilija! Jos kiinnostuit kaverista niin tässä vielä pari linkkiä: Free soloing with Alex Honold. ja Alone on the wall 

Urheilu on intohimoa, omistautumista ja päämäärän tavoittelua. Päämäärä voi olla pitäjän mestaruus, olympia-mitali tai vuoren huippu. Oma tekeminen pitää vain suhteuttaa päämäärän saavutettavuuteen.

Loppuun videopätkä ja joku kuva viime viikkojen treeneistä.

Palaillaan,

-petri-