sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kisat kisattu

MB Freestyle Ski Tour Taivalvaara
Kisakausi 2016-2017 on nyt takana. Kauden viimeiset kisat laskettiin kotimaisemissa. MM-kisojen jälkeen suunnattiin suoraan Rukalle SM-kisoihin ja viikko sitten kisailtiin vielä Taivalvaaralla.

Rukan SM-kisa ei sujunut Rikulla ongelmitta. Kumpareikko oli todella haastavassa kunnossa. Kohtuullisen tiheä ja terävä kumpuinen, sekä jäinen mäki. Rankan kauden loppuvaiheessa olisi ollut mukavampi kisailla hieman helpommissa olosuhteissa. Kisaa edeltävänä päivänä Riku kaatui hypyn pahasti. Hän löi naaman suoraan lumeen. Hampaat upposivat alahuuleen ja pientä jälkeä oli ympäri naamaa. Onneksi naama osui pehmennettyyn alastuloon, eikä jäähän. Silloin olisi käynyt vielä pahemmin.

Kisa-aamuna pojalla oli päänsärkyä. Myös rintakehään tuli isku ja sen seurauksena kylkiluiden välit olivat kipeät. Riku lähti kuitenkin kisaan kokeilemaan. Karsinnassa lasku tuli alas asti, mutta melkoista taistelua se oli. Finaalissa lasku jäi kesken ylähypyn jälkeen. Raskas MM-kisaviikko ja kaatuminen vaativat veronsa. Kroppa ja pää eivät olleet riittävän hyvässä kunnossa kisaamista ajatellen. Kun vielä oli todella haastavat olosuhteet, tulos oli mitä oli. Mutta totuuden nimissä, kisoissa ei miesten sarjassa nähty yhtään maailman luokan laskua, vaikka kovia laskijoita mukana olikin. Mäki vain oli SM-kisoihin turhan vaikea.

Pääsiäisenä Riku sairastui. Kurkkukipua, yskää, nuhaa ja kuumetta. Kuume käväisi vain päivän verran, mutta oireilu jatkui pidempään. 22.-23.4. laskettiin kauden viimeiset kisat, Mercedes-Benz Freestyle Ski Tour Taivalvaaralla. Sitä ennen oli pari leiripäivää samoissa maisemissa. Flunssa vei Rikulta parhaan terän ja leiripäivien jälkeen kroppa ei ollut kisapäivinä enää terävimmillään. Kuitenkin kohtuullisia kisalaskuja poika sai vielä aikaiseksi. Lauantaina sijoitus oli kolmas ja sunnuntaina parani pykälällä. Samalla tuli tourin kokonaispisteissä toinen tila.

MB Freestyle Ski Tour Taivalvaara
Kisojen jälkeen maanantaina pyörähdys terveyskeskuksessa toi poskiontelotulehdus diagnoosin ja antibioottikuurin. Vaikka kisakausi on takana, ei se tarkoita että sukset olisi jo nakattu varastoon. Kevät on jatkunut poikkeuksellisen kylmänä ja lunta Taivalkoskella on vielä melkein metri. Ja tätä kirjoitellessa satelee lisää. Tällä viikolla on jatkettu treenaamista. Teimme hyppyrimäen alastuloon kumpareikon ja nyt meillä on kolme eri jyrkkyistä kumpareikkoa missä treenata. Tuo alastuloon tehty kumpareikko on todella jyrkkä, jyrkimmillään 36-37 astetta. Luku ei varmaan kaikille kerro miten jyrkästä on kyse, mutta noin jyrkkää ei ole yhdessäkään laskettelurinteessä Suomessa. Rukan kumpareikko on maailman jyrkimpien kumpareikkojen joukossa. Sen keskijyrkkyys on 28-29 astetta. Junnu MM-kumpareikko oli jyrkimmiltä osin hieman yli 30 astetta. Eli Taivalvaaralta löytyy nyt siis todella jyrkkää treenattavaa. Tosin eihän se täysimittainen mäki ole, mutta hyvä paikka harjoitella laskemista jyrkällä.

Hyppyrimäen alastulon kumpareikko
Näyttää että laskukausi jatkuu vielä jonkun viikon. Laskemista ja hyppäämistä pystytäänkin hiomaan vielä useamman kerran näillä lumilla. Eilen oli upea auringon paiste ja mäessä vierähtikin 4,5 tuntia. Leppoisaa laskemista ja hyppäämistä, välillä auringosta nautiskellen. Mahtuipa mukaan muutamia hyppyjä hyppyrimäistäkin. Se onkin vuosittainen perinne näin keväällä, kun niiden kunnostus on lopetettu ja mäkihyppääjät eivät enää niitä käytä.

-petri-

Hyppytreeniä, korkkiseiska

   

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Pettymyksestä voittoon!

Valmalenco. Sana joka kumparelaskijoissa herättää osittain jopa pelon sekaisia tunteita. Yksi maailman jyrkimmistä kumpareikoista, joka on usein vielä jäässä. Rikulle tuttu paikka aiemmilta vuosilta. Kaksi vuotta sitten Riku teki alle 20-vuotiaiden MM-debyytin juuri Valmalencon kumpareikossa. Niissä kisoissa poika ei saanut yhtään ehjää laskua. Tämän vuoden kisat alkoivat samoissa merkeissä.


Parin treenipäivän jälkeen kisaaminen alkoi sinkkukisalla. Treeneissä Riku ei saanut laskua kulkemaan. Alla ei ollut yhtään kokonaista laskua kisahypyillä. Kisaan mentiinkin epävarmoissa fiiliksissä. Itseluottamus ei noussut kisapäivänkään treeneissä, kun yhdelläkään laskulla Riku ei päässyt alas asti ilman ulosajoa. Ja eihän se kisalasku karsinnassa mennyt nappiin. Muutama kumpu ylähypyn jälkeen takapainoisessa asennossa ja sitten rännistä ulos. Matka jatkui pysähtymättä alas asti, mutta pisteet jäivät virheen takia alhaisiksi ja finaalipaikka haaveeksi. Finaaliin olisi riittänyt peruslasku. Iso pettymys. Riku oli todella allapäin ja tokaisi, "olisi pitänyt jäädä kotiin". Paikka oli tiukka myös minulle. Ei niinkään siksi että menestystä ei tullut, vaan koska teki pahaa katsoa pojan alakuloisuutta tai sanaisiko jopa masennusta.

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena ja edessä oli uusi mahdollisuus. Vuorossa parikumpareet. Riku oli aamulla väsynyt ja alakuloinen. Ylös vuorelle noustessa kävi selväksi, että olot olivat haastavat. Edellisenä päivänä lämmöstä kostunut lumi oli yöpakkasen jäljiltä jäässä. Kumpareikon ilmansuunta on sellainen, että aurinko ei paista missään vaiheessa siihen kohtisuoraan. Auringon säteet eivät siis pääse mäkeä täydellä terällä pehmittämään. Valmentajien toiveesta treenien alkua lykättiin 45 min toivoen, että kumpareikko hieman pehmiäisi. Kun treenit viimein alkoivat, oli mäki vieläkin jäinen. Laskijalla toisensa perään oli vaikeuksia saada ehjiä laskuja. Rikun eka treenilasku tuli alasasti. Tosin vielä "kynttilöillä" eli suorilla hypyillä. Pari muuta laskua kisahypyillä eivät sitten ilman ulosajoa alas tulleetkaan. Ennen kisan alkua, alla ei ollut yhtään ehjää laskua kisahypyillä. Siis koko reissulla. Olo oli hermostunut, niin minulla, kuin pojallakin.


Oli selvää että päivän kisassa olisi tulossa paljon ulosajoja ja kaatumisia. Vaikka omassa laskussa tulisikin isoja virheitä, maaliin kannatti ehdottomasti laskea. Toinen voisi sortua vielä isompiin virheisiin. Valmentaja Eemeli Kallaksen taktiikka olikin, että yltiöpäiseen laskemiseen ei kannattunut lähteä, vaan tunnistaa rajansa ja laskea ehjiä laskuja maaliin asti. Vaikka hieman vauhdista tinkien.

Kisa laskettiin edellisen päivän tulosten ja FIS-pisteiden perusteella tehdyllä kaaviolla. Rikun ensimmäisen kierroksen vastus edusti Bermudaa. Luit oikein, kyseessä oli todellakin tämän pienen, noin 65 000 asukkaan, tulivuorista muodostuneen saariryhmän edustaja. Siellä ei todellakaan pääse lajiharjoituksia tekmään, mutta Leseur asuukin Kanadassa. Lasku meni Rikulta hyvin. Reissun ensimmäinen ehjä lasku ja vielä ei tarvinnut laittaa kaikkea peliin. Voiton myötä tuli paikka 16 joukkoon. Seuraava vastu olikin sitten jo selvästi kovempi. Andrey Makhnev, tämän vuoden Venäjän mestari ja parikumpareiden MM kuutonen, siis sieltä aikuisten tasolta. Ennen laskua juttelin hieman Rikun kanssa. Koitin tsempata poikaa, joka tokaisi hoitavansa homman.

Oli selvää että Venäläinen ei ollut vaudilla lyötävissä. Tärkeintä oli keskittyä tekemään ehjä lasku. Rikun lasku alkoi hyvin. Makhnev teki ison virheen ylähypyn jälkeen, kiihdytti vauhtia ja veti ulos vähän ennen alanokkaa. Riku laski varmasti maaliin asti ja sai tuulettaa vapautuneesti. Paikka kahdeksan joukkoon. Fiilis oli noussut niin pojalla, kuin isälläkin. Kaikki tästä eteenpäin oli plussaa.

Kolmas vastus oli Rikun hyvä kaveri ja kilpakumppani jo useamman vuoden takaa, Oskar Elofsson Ruotsista. Ennakkoon haaste ei vaikuttanut ihan yhtä kovalta, kuin edellisellä kierroksella. Oskar on ottanut tällä kaudella ison harppauksen eteenpäin ja napannut joitakin kärkisijoja Eurooppa cupissa. Mutta usein sortunut myös virheisiin. Ja niin kävi nytkin. Hän kaatui heti ylähypyn jälkeen. Riku sai ylähypyn varmasti alas ja laskea varmistellen maaliin. Nyt oltiinkiin jo neljän joukossa ja mitalitaistossa mukana!

Välierässä vastaan tuli edellisen päivän voittaja USA:n Jack Kariotis. Hän epäonnistui hieman ylähypyssään ja teki sen seurauksena ison virheen. Rikullakin oli ylähypyn jälkeen ohjelmaa, mutta loppulasku sujuin ilman isompia ongelmia ja paikka finaaliin plakkarissa. Siis ainakin hopeaa oli tulossa. Päivä kameran takana oli jo tähän asti ollut sanalla sanoen hämmentävä. Neljä laskua ja yhtä monta voittoa takana. Uran ensimmäinen arvokisamitali varmistettuna. Fiilikset pilvissä ja parempaa oli vielä luvassa.

Finaalivastus oli Iso-Britanniaa edustava, Ranskassa asuva ja Ranskan EC-joukkueen mukana treenaava ja matkustava Thomas Gerken Schofield. Edellispäivänä hopeaa napannut Thomas oli tuttu kaveri. Laajavuoren Eurooppa cupin parikumpareissa Riku nappasi hänestä voiton. Valmalencossa Thomas oli laskenut hyvin ja ennenkaikkea kovaa, mikä on suuri etu. Parikumpareissa nopeuden osuus korostuu hieman enemmän kuin sikkukisassa. Molemmilla laskijoilla oli hieman ohjelmaa ylähypyn jälkeen. Riku sai homman haltuun nopeasti. Thomasilla oli enemmän ongelmia ja vauhti pääsi karkaamaan liian kovaksi. Hän joutui jarruttamaa voimakkaasti ennen alahyppyä, mutta tuli kuitenkin selvästi ennen Riku maaliin. Ylähypyn jälkeistä virhettä lukuunottamatta, Riku sai aikaiseksi ehjän laskun, Pienen, mutta sitäkin jännittävämmän odotuksen jälkeen kuulutettiin tuomariston pisteet. Rikulle selvä voitto pistein 17-8. Whaaat! Pojasta tuli siis maailmanmestari! Olo oli hämmentynyt itse laskijalla, mutta sitä se oli myös minulla ja pikkusisko Riikalla, joka oli tullut viereeni jännittämään finaalilaskua. Pakko myöntää että silmät alkoivat hieman hikoilemaan. Onneksi päässä oli aurinkolasit, niin imago ei päässyt kärsimään. :)


En muista hetkeä milloin olo olisi ollut noin epäuskoinen ja onnellinen samaan aikaan. Ennen Italiaan tuloa olin ennakoinut että hyviin sijoitukseen oli mahdollisuudet jos vain lasku lähtee kulkemaan. Mutta ihan voittoon asti en uskonut vielä mahdollisuuksia olevan, varsinkaan huonosti menneiden edellispäivien johdosta. Mutta tätä urheilu on parhaimmillaan. Tiukassa paikassa onnistumisia, yllätyksiä, vahvoja tunteita. Tietäen polun mitä olemme yhdessä kulkeneet ja työmäärän mitä tähän mennessä on tehty, oli voitto kuitenkin ansaittu. Kisapaikalla siihen piti tehdä viisi ehjää laskua, mutta ennenkisoja alla on hillitön määrä töitä suksien päällä. Rikun kumparelasku-ura alkoi noin yhdeksän vuotta sitten. Aloitimme täysin nollasta, ilman minkäänlaista lajitietämystä. No tietysti urheiluhulluna lajia oli tullut seurattua ja Suomalaisten arvokisamitalistien nimet ja otteet oli tiedossa. Pohjalla oli kuitenkin hyvää osaamista rinnelaskemisesta ja Rikukin oli ollut suksilla jo muutaman vuoden. Pohja oli siis hyvällä mallilla.


Matka tähän pisteeseen on ollut antoisa, Matkalle on mahtunut upeita hetkiä, pettymyksiä ja lukematon määrä yhdessä vietettyjä tunteja harrastuksen parissa. Välillä on otettu yhteen ja välillä on takki ollut tyhjä. Mutta vaikka MM-kultaa ei olisi tullutkaan, päivääkään en vaihtaisi pois.

Vaikka nyt on arvokisavoitto saavutettukin, niin homma jatkuu nöyrästi eteenpäin. Vielä on paljon töitä tehtävänä, jotta samaan olisi mahdollisuuksia aikuisten tasolla. Voitosta voi ja pitääkin nauttia, mutta pilviin ei voi jäädä leijjumaan. Tässä vaiheessa iso kiitos kaikkia meitä matkan varrella tukeneita. Erityiskiitos valmentaja Eemeli Kallakselle, Taivalvaaran hiihtokeskukselle, Hotelli Herkkolle, RakennusTaival Oy:lle, Lions Club Taivalkoskelle ja Taivalkosken kunnalle. Ilman teitä ei olisi meitä :) Siis sellaisena mitä team Voutilanen tällä hetkellä on.

Nyt olemme jo Rukalla ja huomenna on edessä SM-kisa.

-petri-