Zermatt

Pitkä odotus on takana ja taas on uusi talvi aluillaan. Taivalkoskella oli jo lumi maassa ja viime viikolla oli lämpötila kylmillään -20 astetta. Vielä ei Taivalvaaralla pääse laskemaan, mutta naapurissa Rukalla kylläkin.

Vauhtia rinteeseen käytiin hakemassa Zermattista. Lokakuun alussa lensimme Zurichiin ja sieltä matkaa jatkettiin junalla Zermattiin. Siellä oleva jäätikkö, Matterhorn Glacier Paradise, on syys-lokakuussa paikka jonne lähes kaikki maajoukkueet matkaavat hiomaan laskuaan kisakuntoon. Niin tänäkin vuonna. Maajoukkeiden lisäksi paikalla oli isoja laskijaryhmiä mm. Kanadasta, USA:sta ja Venäjältä.

Riku osallistui syyskuussa ylioppilaskirjoituksiin ja sen johdosta laadimme oman suunnitelman leirin suhteen. Olin Riikan kanssa Zermattissa 4.-19.10, Riku jäi jatkamaan maajoukkueen kanssa aina 1.11. saakka. Pari viikkoa treenasimme keskenämme.

Jäätikkö missä laskimme, sijaitsee todella korkealla. Ylin hissiasema on 3880 m korkeudessa. Zermattin kylästä, joka on n. 1600 metrin korkeudessa, matkataan jäätikölle kolmella eri hissillä. Nopeimmillaan ylös päästiin noin kolmessa vartissa, ruuhkaisimpina päivinä aikaa meni puoli tuntia pidempään. Majapaikasta kävely ala-asemalle kesti 10 min. Pisimmillään meni siis 1,5 tuntia ennen kuin oltiin ylhäällä asti. Taivalkoskelta ehtii nopeammin 90 km päähän Rukalle laskemaan!

Zermattin kylä on käytännössä autoton. Tai onhan siellä autoja, mutta ne ovat kaikki hyötyajoneuvoja. Takseja, busseja ja työkäytössä olevia lava-autoja. Autot ovat sähkökäyttöisiä ja pieniä. Paikalliset liikkuvat paljon pyöräillen ja niistä sähköavusteisia pyöriä on varsin iso osa. Meillä liikkuminen paikasta toiseen tapahtui kävellen.

Päivärutiini oli hyvin pitkälti seuraavanlainen. Aamulla lähdimme liikkeelle vähän ennen yhdeksää. Ylös jäätikölle, siellä alkuverryttelyt ja treenit. Takaisin alhaalla oltiin kahden, puoli kolmen aikoihin. Sen jälkeen lounas ja pieni lepotauko. Puoli viiden aikoihin suuntasimme urheilukentälle, jossa oli päivästä riippuen palauttelua, keskivartalojumppaa, huoltavia liikkeitä, sekä nopeus- ja kimmoisuusharjoitteita. Joinain päivinä päälle pienet kylmähoidot viereisessä purossa istuen. Takaisin majapaikkassa olimme klo 17.30-18.00. Siitä suoraan kauppaan ja ruuan laittoon. Treenipäivinä ei paljoa ylimääräistä hengailuaikaa jäänyt.

Laskeminen korkealla jäätiköllä on raskasta, varsinkin leirin alussa, jolloin elimistö ei ole sopeutunut korkealla olemiseen. Ensimmäisen päivän laskimme pelkästään rinteessä, tuntumaa hakien. Korkealla olemisen huomasi selvästi. Syke on normaalia ylempänä, hengitys tihenee ja lihakset "hapottavat" normaalia helpommin. Suunnitelmana oli ottaa toinen laskupäivä heti perään ja pitää sen jälkeen välipäivä. Mutta sää muutti suunnitelmia. Korkea jäätikkö on altis tuulille. Tuuli puhalteli voimakkaasti kolme päivää ja esti jäätikölle menemisen. Meille se tarkoitti leppoisaa alkua ja aikaa totutella korkeaan ilman alaan. Käytimme päivät oheisharjoitteiden tekemiseen ja yhtenä päivänä käytiin reilun 2500 metrin korkeudessa vähän kävelemässä ja ihastelemassa maisemia.

Zermattin ympäristössä katsottavaa riittää. Sieltä löytyvät, Mount Blancia lukuunottamatta, keski-Euroopan korkeimmat vuoret. Korkein on Dufourspitze/Monte Rosa, joka kohoaa aina 4634 metrin korkeuteen. Yli 4500 metrin huippuja on kaikkiaan kuusi. Tunnetuin alueen vuorista on kuitenkin 4478 metrin korkuinen, majesteettinen Matterhorn tai Italialaisittain Monte Cervino tai Suomalaisittain Toblerone-vuori. Se hallitsee Zermattin kylän maisemaa. Matterhornin huippu kohoaa ympäristöään selvästi korkeammalle ja nousee varsin kapeana, sarven muotoisena, kohti korkeuksia. Jos upeat vuoristomaisemat kiinnostavat, on Zermatt todella suositeltava matkailukohde. Itse kyläkin on kaunis. Uudempien alppitalojen seassa on vanhoja, perinteisiä puurakennuksia. Niitä löytyy ihan ydin keskustastakin. Shoppailijallekin löytyy varsin paljon hypisteltävää, tosin hintataso on Suomalaisenkin mittapuun mukaan korkea.

Olosuhteet jäätiköllä olivat, no jäätikkömäiset. Leirimme alussa edellisestä lumisateesta oli jo jonkin aikaa. Kun iso määrä laskijoita hinkkaa kumpareikkoa, niin luonnollisesti se kuluu. Lumen alta tuli hiljalleen jäätikköä esiin. Kova tuuli teki vielä osansa, vieden irtolunta pois. Kahden viikon aikana lunta ei satanut. Sinällään oli mukava kun aurinko paistoi joka päivä. Kyllähän aurinkoisella säällä on mukavampi laskea kuin pilvisenä päivänä. Mutta kumpareikko olisi kaivannut reilusti uutta lunta. Kumpareikko meni koko ajan jäisemmäksi ja joissain kohti kummut alkoivat kadota. Mäki alkoi olla varsin haastava. Yhtä kaikki, kaikenlaisissa oloissa pitää pystyä laskemaan ja hyvää treeniä saatiin jäisiin oloihin.

Via Ferrata

Rikulla leirin alussa oli hieman hakemista laskemisen suhteen. Tasaisella lasku oli heti hyvällä mallilla ja pikku hiljaa kummuissakin lasku alkoi kulkea. Perushypytkin löyttyivät varsin nopeasti. Vajaan kahden viikon jälkeen sattui hypätessä haaveri. Suora seiska pyöri yli ja alastullessa Riku satutti kylkeään. Luultavammin siihen tuli jonkinasteinen lihasrepeämä. Se veti sitten kyljen ja vatsalihaksia jumiin. Kylki haittasi loppuleirin treenaamista. Tuli joku ylimääräinen lepopäivä ja joitain päivä pelkän tasaisen laskemista. Onneksi vaiva helpotti loppuleiriä kohti jonkin verran ja kesti laskea jo kumpujakin. Isoin haitta tuli hyppäämisen treenaamiseen, kun kylki esti kierrehyppyjen treenamisen. Vammasta huolimatta leiri antoi hyvän pohjan tulevan talven laskemiselle.

Suomeen Riku palasi 1.11. Hän jäi vielä yhdeksi päiväksi Catmandoon TV-mainoskuvauksiin. Rikun lisäksi kuvauksissa oli mukana Kalle Palander. Mainos tulee pyörimään olympialaisten aikaan. Hieno kokemus Rikulle.

Kotiin paluun jälkeen on palauteltu, treenattu vähän fysiikkaa ja käyty kertaalleen Rukalla. Rikulla on pieni flunssa päällä, toivotaan että menee nopeasti ohi. Marras-joulukuu on varsin kiireinen. Rukalla on useampi leiri ja toivon mukaan Taivalvaarallakin päästään piakkoin laskemaan.

-petri-