maanantai 5. tammikuuta 2015

Kisakausi alkamassa

Taivalvaara uuden vuoden aattona.
Joulu tuli ja meni, samoin vuoden vaihde. Vietimme joulun kotona. Tapanina suunnattiin muutamaksi päiväksi Savoon, josta perheen vanhemmat ovat kotoisin. Reissuun ei otettu suksia mukaan eli otettiin ihan levon ja akkujen latailemisen kannalta. Taukoa laskemisesta tuli neljä päivää. Reissu osui sikäli sopivaan rakoon, että Taivalkoskella oli kovat pakkaset ja niiden takia olisi laskupäiviä jouduttu jättämään väliin joka tapauksessa.

Pienen tauon jälkeen hommia on paiskittukin ihan olan takaa. Pari laskupäivää kotimäessä ja neljän päivän nuorten olympiavalmennusryhmän/Skill Teamin leiri Rukalla 2.-5.1. Rikun suorittaminen on mennyt oikeaan suuntaan koko rintamalla. Hyppääminen on viimeisten viikkojen aikana parantunut selvästi. Takaperin voltti alkaa olla varmalla pohjalla, looppi on kulkenut hyvin koko ajan ja korkkiseiska on alkanut napsumaan hyvin alas. Riku on hypännyt jo hyviä korkkeja myös kokonaisissa laskuissa. Katsotaan joko se on kisahyppynä kauden ensimmäisissä kisoissa, jotka ovatkin jo tällä viikolla Rukalla. Mutta ei oteta sen suhteen paineita, vaan korkki on mukana kisalaskuissa siinä vaiheessa kun Riku kokee olevansa valmis.

Taivalvaara uuden vuoden aattona
Rukan leirillä olosuhteet olivat haastavat. Mäkihän on jyrkkä ja kummut ovat tällä hetkellä isot. Eka päivinä mäki oli pehmeä, mutta parina viimeisenä päivinä lumi alkoi kovettua ilman pakastumisen myötä. Isoimmat ongelmat Rikulla oli, Maailman Cupin aikaisten treenien tapaan, ylähypyn jälkeisessä osassa. Haastetta oli saada lasku hallintaan isohkon ylähypyn jälkeen. Varsinkin parin tiukan treenipäivän jälkeen, kun keho ja mieli eivät enää olleet parhaassa terässä. Leirin lopuksi oli ohjelmassa kaksi kisanomaista laskua. Niihin Riku sai kaivettua taas hyvän tsempin päälle ja molemmat olivat leirin parhaita siivuja. Vauhtikin alkaa olla kohdillaan. Viimeinen lasku oli n. 22,5 s luokkaa. Se on Rukan mäessä jo sen verran hyvä aika, että riittäisi jo vaikka Maailman Cup karkeloissa. Vuosi sitten Rukan MC-kisan finaalissa (16 parasta) suurin osa laskijoista laski 22-23 s sisään. Vaikka laskuvauhti alkaakin olla jo vertailukelpoinen "isojen" miesten kanssa, on laskutekniikassa ja hypyissä vielä töitä tehtävänä että Riku on valmis samalle viivalle maailman parhaiden kanssa, mutta suunta on oikea.
Taivalvaara uuden vuoden aattona
Kisakausi tosiaan alkaa tulevana viikonloppuna. Rukalla lasketaan kaksi Audi Freestyle Ski Tourin osakilpailua. Ne on Rikulle ensimmäiset AFST- kisat pro-sarjassa (miesten sarja). Varsinaisia sijatavoitteita ei ole. Tärkeintä on saada ehjiä, oman tason mukaisia suorituksia. Kisat toimivat samalla hyvänä valmistautumisena Eurooppa Cupin koitoksiin. EC-turneelle pääsy on ollut yksi kauden päätavoitteista ja se on nyt virallisesti jo varmaa. Riku on valittu EC-ryhmään ja reissuun lähtö on edessä 22.1. Mutta palataan siihen sitten tuonnempana. Nyt palautellaan leirin rasituksista. Keskiviikkona käydään hiomassa laskua Taivalvaaralla ja perjantaina palataan taas Rukalle valmistautumaan kisakauden avaukseen.

Lopussa pari videota. Ensimmäisessä kokonainen lasku kotimäessä (ensimmäisiä kokonaisia korkilla). Toisena Rukan leirin viimeinen siivu.

-petri-





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti